Sivu 76 |
koh Tarutao käärmesaari kutsuu seikkailijaa EtElä-thaimaan Satunin maakunnassa sijaitsevaan Tarutaon kansallispuistoon kuuluu 51 saarta. Suurin niistä on lähes 30 kilometriä pitkä ja yli 10 kilometriä leveä Koh Tarutao. Toisin kuin pieni, laakea ja vilkas Lipe, Tarutao on harvaanasuttu, sademetsäinen ja vuoristoinen. Pitkien autioiden rantojen vastapainona saaren korkein vuori ulottuu yli 700 metriin. Ei ole ihme, että amerikkalainen tosi-tvsarja Survivor kuvattiin 2001 juuri Tarutaolla. Saaren rauha suorastaan hämmentää. Sademetsissä riittää lajikirjoa esimerkiksi kääpiökauriita, pehmeäkilpikonnia, kalastajakissoja, villisikoja, merisaukkoja, juovavaraaneja, merikotkia sekä kuulemma enemmän käärmeitä (kuten pythoneita ja kobria) kuin missään muualla Thaimaassa. Tarutaon majoituspalveluista, jotka kannattaa varata ennalta netistä, huolehtii valtiollinen kansallispuisto. Suurin osa bungaloweista sijaitsee satamana toimivan saaren pohjoisosan Ao Panten kupeessa. Hiljaisesta keskuksesta löytyy myös kauppa, ravintola, polkupyörien, kanoottien ja golfautojen vuokrauspiste sekä nettiyhteys. Kaikki muu jää seikkailijan harteille, ja seikkailuun Tarutao on kuin luotu. Saarelta löytyy esimerkiksi ennen toista maailmansotaa rakennettu entinen vankila. Miten olisi retriittimäinen melontaretki jokea pitkin mangrovemetsän siimekseen? Tai patikkamatka Ao Son -rannalle, joka tunnetaan merikilpikonnien munintapaikkana? Muista kuitenkin pitää varasi: saaren ärhäkästi sähisevät apinat tarttuvat hanakasti vartioimatta jääneisiin eväisiin. Lähes koskemattomalta tuntuva Tarutao tarjoaa terapiaa siinä vaiheessa, kun Lipen reggeajuhlista alkaa haihtua terä. Yhdessä kaksi vastakohtaista saarta muodostavat ihastuttavan elämysryppään. Tarutaolle pääsee pikaveneellä Lipeltä tai mantereelta Pak Baran satamasta. Rantautumisen yhteydessä kerätään luonnonpuistomaksu, 200 bathia (noin 5 euroa). Puisto on suljettu toukokuun puolivälin tienoilta marraskuun puoliväliin, sadekauden ajan. Näin sinne pääsee Koh Lipelle ja Koh Tarutaolle pääsee kätevimmin Bangkokista lentämällä Hat Yaihin. Myös juna ja bussi kulkevat. Toinen vaihtoehto on lentää Malesian Langkawille ja jatkaa lautalla eteenpäin. Hat Yaista bussimatka Pak Baran satamaan kestää noin kaksi tuntia. Pikaveneitä Koh Tarutaon kautta Koh Lipelle kulkee sesonkiaikana useita päivässä. Lauttamatka vie puolitoista tuntia. Lipeltä on laivayhteys myös Trangin rauhallisille saarille, Koh Lantalle sekä aina Phi Phille, mistä voi jatkaa Phuketiin. Sesonkiaikana Langkawilta on useita alle tunnin kestäviä lauttavuoroja Lipelle. Lipelle tullaan etsimään rauhaa ja elämään kiireettömässä sopusoinnussa luonnon kanssa.
Page 1 Page 2 Page 3 Page 4 Page 5 Page 6 Page 7 Page 8 Page 9 Page 10 Page 11 Page 12 Page 13 Page 14 Page 15 Page 16 Page 17 Page 18 Page 19 Page 20 Page 21 Page 22 Page 23 Page 24 Page 25 Page 26 Page 27 Page 28 Page 29 Page 30 Page 31 Page 32 Page 33 Page 34 Page 35 Page 36 Page 37 Page 38 Page 39 Page 40 Page 41 Page 42 Page 43 Page 44 Page 45 Page 46 Page 47 Page 48 Page 49 Page 50 Page 51 Page 52 Page 53 Page 54 Page 55 Page 56 Page 57 Page 58 Page 59 Page 60 Page 61 Page 62 Page 63 Page 64 Page 65 Page 66 Page 67 Page 68 Page 69 Page 70 Page 71 Page 72 Page 73 Page 74 Page 75 Page 76 Page 77 Page 78 Page 79 Page 80 |
|
|
Why do I see this page ?
Your Flash Player is older than version 7 or Javascript is not enabled. What you see is the raw text of the publication.
To read this Digipaper-publication install/update your Flash Player from this link or enable Javascript.
|
 |
For proper operation Digipaper-publication needs Flash Player version 7 or newer.
Install the latest version of Flash Player from this link. |
|