Sivu 110 |
aina varauduttava siihen, että kaikki neljä vuodenaikaa tulee koettua yhden päivän aikana. Madeira on noin 57 kilometriä pitkä ja 22 kilometriä leveä, joten sen voi helposti kiertää päivässä, etenkin kun tiet ovat kuin eilen päällystetyt. Saarella on vain yksi hiekkaranta Calhetas mutta noin 25 maauimalaa. Ne antavat eksoottisen vaihtoehdon tavalliselle rantauinnille. Maauimaloista avautuvat huikeat näkymät niin merelle kuin vuorillekin. Esimerkiksi Porto Minez, tulivuoriperäinen merivesiallas, on näkemisen ja kokemisen arvoinen. Suuri osa saaren matkailutarjonnasta liittyy veteen. Sukeltajien ja purjehtijoiden lisäksi Madeira houkuttelee kalastajia. Apajat ovat monipuoliset, sillä alueella elävät niin miekkakala, tonnikala ja makrilli kuin eksoottisemmatkin lajit, kuten black scabot fish, jota esiintyy vain Madeiran ja Japanin vesillä. Maailman ammattikalastajien kerma kokoontuu tänne vuosittain heinäkuussa järjestettävään Big Game -kilpailuun. Lähtiessämme veneretkelle Madeiran pääkaupungin Funchalin satamasta näemme pian delfiiniparven, joka ui rinnallamme kymmenen minuuttia. Delfiinit viihtyvät saaren ohi kulkevan Golfvirran lämmössä. Moni matkanjärjestäjä myy iltaristeilyjä, joilla voi seurata delfiinien leikkiä, samalla kun nauttii paikallisesta ruokaja viinikulttuurista. Puhdas meri on Madeiran ja madeiralaisten elinehto. Luonnonsuojelu ja kierrätys ovat 110 BLUE WINGS LOKAKUU 2007 heille arkipäivää, eikä missään sen paremmin vedessä kuin mantereella näy roskia. PERINTEISTÄ TUNNELMAA FUNCHALISSA Vuonna 1508 perustettu Funchal on pieni ja viehättävä, noin 104 000 asukkaan kaupunki, jossa elää nykyään kolmannes Madeiran väestöstä. Portugalin sana funcha tarkoittaa fenkolia, ja aikanaan sitä kasvoi täällä runsaasti. Vaikka aurinko paistaa jo varhain aamulla, ihmiset alkavat liikkua keskustassa vasta kymmenen jälkeen. Kahvilat ovat tärkeä osa sosiaalista elämää, koska ihmisillä ei ole tapana kutsua tuttuja koteihinsa. Ydinkeskustassa, kävelykadun varrella sijaitseva historiallinen Golden Gate Café (Avenida Arriaga 29) oli jo 1800luvulla tärkeä kohtaamispaikka. Vanhat korituolit ja kattotuulettimet muistuttavat vanhoista ajoista. Sieltä saa erinomaista portugalilaista kahvia ja herkkuja kalalounaista lähtien. Toisessa päässä kävelykatua sijaitsee Marina Shopping Centre, jonka lähellä sijaitseva Café do Teatro (www.cafedoteatro.com) edustaa uutta, trendikästä Madeiraa. Siellä on mukava nauttia pientä purtavaa, juoda lasillinen paikallista vihreää valkoviiniä tai kupillinen kahvia, ennen kuin lähdetään yökerhoihin Camara Lobos-kylään. Keskustassa risteilevät pienet kävelykadut ovat täynnä pieniä kauppoja ja putiikkeja, joista voi ostaa tuliaiseksi paikallisia perinnetöitä, kuten käsin tehtyä pitsiä. Aidossa pitsissä on halogeenitarra todisteena siitä, että se on käsin Madeiralaiset suosivat ylhäällä vuoristossa sijaitsevia ravintoloita, joista aukeaa upea näkymä alas valojen täplittämiin laaksoihin. VIEREISELLÄ SIVULLA YLÄRIVISSÄ Madeiran saarta värittävät jyrkät rinteet ja pikku kylät, joiden kahviloissa saa hyvää perusruokaa. VIEREISELLÄ SIVULLA ALARIVISSÄ Sokeriruokoviinasta, hunajasta ja sitrushedelmien mehusta tehty poncha on paikallinen suosikkijuoma. Camara de Lobos -kylässä sijaitseva kalaravintola Peixe ("kala") tarjoaa muun muassa tuoreita äyriäisiä ja espadaa eli huotrakalaa.
Page 81 Page 82 Page 83 Page 84 Page 85 Page 86 Page 87 Page 88 Page 89 Page 90 Page 91 Page 92 Page 93 Page 94 Page 95 Page 96 Page 97 Page 98 Page 99 Page 100 Page 101 Page 102 Page 103 Page 104 Page 105 Page 106 Page 107 Page 108 Page 109 Page 110 Page 111 Page 112 Page 113 Page 114 Page 115 Page 116 |
|
|
Why do I see this page ?
Your Flash Player is older than version 7 or Javascript is not enabled. What you see is the raw text of the publication.
To read this Digipaper-publication install/update your Flash Player from this link or enable Javascript.
|
 |
For proper operation Digipaper-publication needs Flash Player version 7 or newer.
Install the latest version of Flash Player from this link. |
|