Sivu 89 |
Muinainen kuningas valvoo yhä katseellaan Angkor Thomin kaupunkia. YLHÄÄLLÄ VASEMMALLA Kuningas Jayavarman VII:n kasvot on ikuistettu Banyonin temppelin torneihin. YLHÄÄLLÄ OIKEALLA Angkor Watista huolehtivat buddhalaismunkit. ALHAALLA VASEMMALLA Angkor Watin keskustorni kohoaa 42 metriin. Huipulta aukeaa mahtava näkymä yli temppelialueen. ALHAALLA OIKEALLA Tältä näyttivät Angkorin muinaiset rakennukset ennen kuin ne siivottiin kasveista ja koottiin kivi kiveltä. Ta Prohm on jätetty luonnontilaan. keen makea tuoksu, ja seinäreliefeissä kurottelevat tuhannet temppelitanssijat, apsarat. Suippopäisen tornin, gopuran, juurelta päästään valtavalle aukiolle, jonka keskellä leveä kulkuväylä jatkuu kohti varsinaista temppeliä ja sen viittä kuuluisaa tornia. Sadekaudella niiden kuvajaiset heijastuvat veteen temppeliä reunustavien ruohottuneiden altaiden leveydeltä. Nyt vain yksi altaan kulmista on veden peitossa, ja vierailijat ovat pakkautuneet sen äärelle kameroineen. Angkor Watin keskus on 42 metriin kohoava pyhäkkö, jota ympäröivät symmetriset rakennelmat. Pylväiden varjostamiin seinägallerioihin on kaiverrettu uskonnollisia tarinoita sekä kertomuksia temppelin rakennuttajan, kuningas Suryavarman II:n, vaiheista. Keskuspyhäkön gopuraan johtavat jyrkät portaat, joita aikanaan saivat nousta vain arvoasteikossa ylinnä olevat munkit ja kuningasperheen jäsenet. Nousemisintoa hillitsevät toiset, vähintään yhtä jyrkät askelmat, joita pitkin on hivuttauduttava alas perä perää muiden kanssa. Yli 200 hehtaarin alueelle levittäytyvän Angkor Watin alkuperäisestä käyttötarkoituksesta on keskusteltu vuosisatoja. Sitä pidetään yleensä hindutemppelinä, jonka Suryavarman varasi myös hautapaikakseen. Syystä tai toisesta kuningasta ei koskaan haudattu sinne. Temppeli on omistettu Vishnulle, rakkautta ja pysyvyyttä edustavalle hindujumaluudelle. Sisäänkäynti kompleksiin on lännestä, mikä viittaa hindulaisuudessa laskevaan aurinkoon ja kuolemaan. Hindulaisuutta ja sen pohjalta syntynyttä buddhalaisuutta tunnustettiin Angkorin valtiossa rinnakkain ja vuorotellen. Angkor Watista ovat 1500-luvulta lähtien huolehtineet buddhalaismunkit. Buddhalainen perintö elää Angkor Watissa edelleen. Munkkeja näkee siellä istumassa haljenneilla kivipaaseilla oransseissa kaavuissaan ajatuksiinsa vaipuneina tai keskustelemassa kävijöiden kanssa. KHMERIEN KIVINEN AARRE Muinaisen Angkorin kuningassuku on jättänyt nykyisen Siem Reapin kaupungin ympäristöön valtavan kivisen perinnön, jolle vetävät vertoja vain Egyptin pyramidit. Kuningas Jayavarman II perusti khmer-valtion pääkaupungin Siem Reapin pohjoispuolelle 800-luvun alussa. Khmerit elivät seudulla Jayavarmanin seuraajien johdolla vuoteen 1432, jolloin siamilaiset valtasivat Angkorin ja maa joutui vuosisadoiksi vieraan vallan alle. Kaupunki temppeleineen hautautui maa-aineksen ja kasvillisuuden peittoon. Khmerit vaelsivat etelään viljelysmaiden ja ravinnon perässä ja asettuivat lopulta Tonle Sap -järven alajuoksun ja Mekongjoen risteyskohtaan, missä nykyisin sijaitsee pääkaupunki Phnom Penh. Khmerien muinainen perintö paljastui pala palalta 1860-luvulta lähtien, kun ranskalaiset tutkijaryhmät alkoivat järjestelmällisesti kartoittaa raunioita. Angkor Wat on muinaisen valtion jäljelle jättämistä rakennuksista suurin ja tunnetuin, mutta ei suinkaan ainoa näkemisen arvoinen. Jokseenkin säilyneitä temppeleitä tai muita rakennuksia Angkorissa on yli seitsemänkymmentä, kuten punertavasta hiekkakivestä veistetty herkkä Banteay Srei, luonnontilaan jätetty Ta Prohm ja pääkaupunki Angkor Thom. KUNINKAALLISEN KATSEEN ALLA Angkor Thom, khmerin kielellä suuri kaupunki, on Angkorin nähtävyyksistä vaikuttavin. Valtavalle kaupunginportille johtaa vallihaudan yli menevä silta, jonka toisella puolella irvistävät paholaiset ja toisella puolella kuninkaan sotilaat, vastakkain hyvä ja paha. Kuninkaan katse seuraa täällä kävijää kaikkialle. Angkor Thomin perusti 1200-luvulla Jayavarman VII, joka oli khmer-kuninkaista vaikutusvaltaisimpia. Temppelien torneihin ja kaupunginmuurin jokaiseen kulmaan on hakattu hymyilevät kuninkaankasvot, jotka kuvasivat hallitsijan rajatonta valtaa. Jayavarman VII oli harras buddhalainen ja edusti mahajana-suuntaa, jonka mukaan Buddhalla voi olla useita olomuotoja. Hänen alaisilleen Buddha ja kuningas olivat yhtä. Vajaa tuhat vuotta sitten tällä paikalla kaupunginmuurin sisäpuolella oli puisia asuinrakennuksia vieri vieressä, pääkadulla kävi valtava kuhina ja tekoaltaissa kukkivat lootukset ja vesihyasintit. Nyt jäljellä ovat enää kiviset temppelit. Angkor Thomin kaduilla voi helposti vaeltaa tuntikausia. Paikannimet, kuten Voiton portti ja Elefanttipenger, kertovat vanhan sivistyskansan historiasta ja menestyksestä. Angkor Thomin maantieteellisessä keskipisteessä sijaitseva Bayonin temppeli on yksi suosituimmista käyntikohteista. Temppelin alkuperäinen tarkoitus ei ole tutkijoille selvinnyt, ja mysteeriä lietsovat pyhäkön 54 torniin hakatut yhteensä 200 kuninkaan kuvaa, joiden armelias hymy ei jätä tulijaa hetkeksikään yksin. KESÄELOKUU 2007 BLUE WINGS 89
Page 81 Page 82 Page 83 Page 84 Page 85 Page 86 Page 87 Page 88 Page 89 Page 90 Page 91 Page 92 Page 93 Page 94 Page 95 Page 96 Page 97 Page 98 Page 99 Page 100 Page 101 Page 102 Page 103 Page 104 Page 105 Page 106 Page 107 Page 108 Page 109 Page 110 Page 111 Page 112 Page 113 Page 114 Page 115 Page 116 |
|
|
Why do I see this page ?
Your Flash Player is older than version 7 or Javascript is not enabled. What you see is the raw text of the publication.
To read this Digipaper-publication install/update your Flash Player from this link or enable Javascript.
|
 |
For proper operation Digipaper-publication needs Flash Player version 7 or newer.
Install the latest version of Flash Player from this link. |
|