Sivu 95 |
Sofi Oksanen matkanovelli Sipulikassinainen NaiseN laNNe hytkyi leveästi ja hän ponnisti päästäkseen linja-autoon. Ei onnistunut, ei millään. Hän tyrkkäsi sipulikassinsa bussin lattialle odottamaan ja yritti uudelleen. Ei onnistunut vieläkään. Astinlauta oli liian korkea, lanne liian leveä. Nainen laski jalkansa takaisin maahan. Jonossa pojat pidättelivät nauruaan ja tökkivät toisiaan. Evelin tajusi, että pojat nauroivat naisen helman alta kurkisteleville vaaleanpunaisille punteille. Pöly oli jo himmentänyt Evelinin kengät ja mekon. Onneksi jonossa ei ollut tuttuja, hän ei olisi jaksanut jutella kenenkään kanssa, väsytti kovin. Aamulla saapunut sähke lepäsi yhä Evelinin käsilaukussa kahden nenäliinan välissä. Reet oli pyöräillyt pihaan kukonlaulun aikaan, vetänyt tärkeänä sähkeen taskustaan ja jäänyt odottamaan kahvia ja keskustelua, mutta Evelin oli jättänyt siskon seurustelemaan Reetin kanssa ja juossut itse talon taakse lukemaan viestin: Kaurilla oli ylimääräinen lomapäivä, tulisiko Evelin käymään? Joku tarjoutui auttamaan linja-auton astinlaudan kanssa kamppailevaa naista, mutta tämä huitaisi kädellään. Evelin halusi vain sisälle, istumaan, takaisin kotiin, pois tältä pysäkiltä. Nainen hapuili tukea kaiteesta linja-auton sisäpuolelta. Ponnisti etukenossa vaaleanpunaiset housunlahkeet vilkkuen ja pojat tirskuivat jälleen. Luettuaan sähkeen aamulla Evelin oli sännännyt pumppaamaan vettä vatiin, pessyt jalkansa ja kasvonsa ja kiiruhtanut laittamaan tukkaansa. Hän ehtisi vielä seuraavaan linjaautoon. Kohta, rakas, kohta! Evelin oli tuskin malttanut irrottaa katsettaan sähkeestä, jonka hän oli asettanut peilipöydälle eteensä. Vain muutama tunti aikaisemmin Kaur oli sännännyt täyttämään telegrammilomaketta kutsuakseen rakkaansa luokseen. Kohta Evelin voisi tuntea suudelmanmenevän kohdan aluspaidan ja kaulakuopan välissä, ihan kohta, ja kohta hän oli jo ollut polkemassa pysäkille sähke käsilaukussaan, hän ei ollut malttanut luopua siitä. Nainen otti polven avukseen. Koko jono veti henkeä ja puhalsi ilman ulos samaan aikaan kuin nainen lopulta pyörähti sisälle linjaautoon, ja vihdoin jono alkoi edetä vauhdilla. Evelinin päästyä sisälle jäljellä oli enää yksi tyhjä paikka, sipulikassinaisen vieressä. Evelin istui penkin reunalle. Alushame tarttui kuumassa reisiin. Penkkien selkäpuolen tekonahka SYYSKUU 2009 BLUE WINGS 95 Toni Härkönen/WSOY halkeili, halkeamat näyttivät veitsen viiltämiltä. Nainen puristi käsillään edessä olevan tuolin selkänojaa. Ranteen alta valui hikeä sydämenväriselle nahalle, pisarat valuivat kohti viiltoja ja mäntymetsä lensi linja-auton ikkunoissa, jotka päivä oli liannut eikä niistä heijastunut Evelinin kasvoille enää se sama odotus kuin aamulla, kun hän oli ajatellut olevansa vain hetken päässä Kaurin sylistä, vain hetken päässä ihosta kaulakuopan ja aluspaidan välissä. Seuraavalla pysäkillä linja-autoon nousi sipulikassinaisen tuttava, lyhyen torikeskustelun jälkeen tämä madalsi ääntään: Mitenkäs poika? Älä edes kysy. No! Taitaa joutua kauas, Omskista puhui. Mutta hänhän opiskelee täällä. Tippui koulusta pois. Älä! Juu, reputti. Eikä aio yrittää enää. Luovutti. Miten se nyt sillä tavalla? Tuli uusi morsian ja pää meni sekaisin. Eveliniä alkoi huimata. Ikkunoissa vilisi, bussi pomssahteli, aukinaisesta bussin ikkunasta vinkuva tuuli oli pölyinen, vailla tuulelle ominaista raikkautta. Sipulikassinainen huokaili. Edellinen morsian oli juuri lähtenyt, kun menin Kaurin luo. Kaur ei ollut juossut Eveliniä vastaan, kuten tavallista. Hän oli seissyt pysäkillä, miltei pensaissa. Evelinin juoksuun noussut askel oli pysähtynyt. Kaurin ilme hän ei ollut katsonut Eveliniä päin. Evelin oli yrittänyt ottaa askeleen, mutta hänen jalkansa ei ollut noussut, hän oli ollut kaatua pölyyn, kaatua pois rynnistävän bussin ääneen, kaatua nolouteen siitä, että oli ollut niin laittautunut, kaupunkikengät ja kaikki, eikä hänen jalkansa ollut saattanut liikkua eteenpäin, se oli suostunut nykimään vain taaksepäin, koko ajan taaksepäin, Evelin oli kääntynyt ja juossut tietä pitkin, juossut vain, kunnes oli kaatunut ja silloin hän oli katsonut taakseen, pysäkille. Kaur oli jo kadonnut. Sofi Oksanen (s. 1977) on julkaissut kolme romaania ja yhden näytelmän. Hän voitti vuonna 2008 Finlandia-palkinnon sekä vuonna 2009 Runeberg-palkinnon romaanillaan Puhdistus, jossa naisen ruumis vertautuu miehitettävään maahan.
Page 81
Page 82
Page 83
Page 84
Page 85
Page 86
Page 87
Page 88
Page 89
Page 90
Page 91
Page 92
Page 93
Page 94
Page 95
Page 96
Page 97
Page 98
Page 99
Page 100
Page 101
Page 102
Page 103
Page 104
Page 105
Page 106
Page 107
Page 108
Page 109
Page 110
Page 111
Page 112
Page 113
Page 114
Page 115
Page 116
|
|
|
Why do I see this page ?
Your Flash Player is older than version 7 or Javascript is not enabled. What you see is the raw text of the publication.
To read this Digipaper-publication install/update your Flash Player from this link or enable Javascript.
|
 |
For proper operation Digipaper-publication needs Flash Player version 7 or newer.
Install the latest version of Flash Player from this link. |
|