Sivu 76 |
Pittoreski Vourliotesin kylä. The picturesque village of Vuorliotes on the Greek island of Samos. Samos SAMOSLAISEN KULTTUURIN kukoistusaika osui juuri 500ja 400-luvuille eKr. Samoksen saari miltei autioitui 1400-luvulla, jolloin alituiseen merirosvoukseen kyllästyneet asukkaat lähtivät. Vourliotes on yksi ensimmäisistä kylistä, jotka rakennettiin Samokselle tämän jälkeen, 1500-luvun lopulla. män matemaatikon ja filosofin, piileskelleen vainoajiaan. Hän syntyi Samoksella 570-luvulla eKr., mutta muutti jo nuorena miehenä eteläiseen Italiaan, sikäläiseen kreikkalaiseen siirtokuntaan, poliittisten erimielisyyksien takia. Samoihin aikoihin rakennettiin valtaisa Heraionin temppelialue saaren eteläiselle rannalle. Manner-Kreikasta kotoisin ollut insinööri Eupalinus, kutsuttiin suunnittelemaan ja rakennuttamaan yli kilometrin mittainen tunneli, joka toi lähdevettä vuorten alitse silloiseen pääkaupunkiin, jonka nimi on nyt Pythagorion. Aina 700-luvulle jKr. käytössä ollut tunneli oli rakennustyön mestarinäyte: sen rakentaminen aloitettiin molemmista suunnista ja työmiehet kohtasivat puolivälissä maan alla. Eupalinoksen vesitunneli on tätä nykyä Unescon maailmanperintökohdelistalla. Samoslaiset kehittivät tuolloin myös voimakkaan laivaston, jolla hallitsivat Egeianmerta ja laajemminkin Välimerta. Sen tukemana he rakensivat siirtokuntia sekä lähimaille nykyisen Turkin alueelle että aina Sisiliaan asti. Mikäli arkeologia kiinnostaa enemmänkin, on Vathissa Samoksen arkeloginen museo, jonka vaikuttavimpia nähtävyyksiä on viisimetrinen alastoman Kouros-nuorukaisen patsas. Taideteos on kuudennelta vuosisadalta eKr. Pieni museo on nopeasti katsottu. Ja sitten syömään! Kulttuurinautinnon jälkeen lounaalla nautitaan tietenkin tuoretta kalaa ja hortaa. Samalla tutustutaan paikalliseen viiniin, joka täällä on valmistettu moschato-rypäleestä joko kuivana ruokaviininä tai makeana jälkiruokaviininä. Hyvää ruokahalua Kali oreksi! Finnair lentää Lomalentoja Haniaan ja Samokselle kesäkaudella sekä Ateenaan välilaskuttoman lennon maanantaisin 4.5. alkaen ja päivittäin ympäri vuoden Budapestin kautta yhteistyökumppani Malévin kanssa. Omatoimimatkailijalle tietoa AUTONVUOKRAUS täydellä vakuutuksella viikoksi maksaa Kreetalla 160 eurosta ylöspäin, esimerkiksi www.rental-center-crete. com/index.html, ja Samoksella 130 eurosta ylöspäin, esimerkiksi www.greeka.com/greece/greece-car-rentals.htm. Finnair Plus -jäsenet voivat myös käyttää keräämiään pisteitä autonvuokraukseen tai kerätä Plus-pisteitä, kun he vuokraavat auton Finnair Plus -yhteistyökumppaneiden (Hertz, Europcar ja Avis) autovuokraamosta. Lisätietoa www.finnair.fi/plus > Kerää pisteitä > Autovuokraamot. Autoilijan tulee olla Kreikassa hyvin varovainen. Paikallinen ajotyyli on vaarallisen näköistä, koska liikennesääntöjä, kuten nopeusrajoituksia, ei juuri noudateta. Toisaalta säännöistä on omia sovelluksia; hätävilkkuja käytetään, kun aletaan parkkeerata. Lauttalipun voi ostaa satamien matkatoimistoista tuntia ennen lautan lähtöä. Hyttipaikka esimerkiksi Samokselta Pireukseen maksaa neljän hengen hytissä 64 . Samokselta Fourni-saarelle kansipaikka maksaa 17 . www.greek-islands-ferries.gr/ 76 BLUE WINGS HUHTIKUU 2009
Page 1 Page 2 Page 3 Page 4 Page 5 Page 6 Page 7 Page 8 Page 9 Page 10 Page 11 Page 12 Page 13 Page 14 Page 15 Page 16 Page 17 Page 18 Page 19 Page 20 Page 21 Page 22 Page 23 Page 24 Page 25 Page 26 Page 27 Page 28 Page 29 Page 30 Page 31 Page 32 Page 33 Page 34 Page 35 Page 36 Page 37 Page 38 Page 39 Page 40 Page 41 Page 42 Page 43 Page 44 Page 45 Page 46 Page 47 Page 48 Page 49 Page 50 Page 51 Page 52 Page 53 Page 54 Page 55 Page 56 Page 57 Page 58 Page 59 Page 60 Page 61 Page 62 Page 63 Page 64 Page 65 Page 66 Page 67 Page 68 Page 69 Page 70 Page 71 Page 72 Page 73 Page 74 Page 75 Page 76 Page 77 Page 78 Page 79 Page 80 |
|
|
Why do I see this page ?
Your Flash Player is older than version 7 or Javascript is not enabled. What you see is the raw text of the publication.
To read this Digipaper-publication install/update your Flash Player from this link or enable Javascript.
|
 |
For proper operation Digipaper-publication needs Flash Player version 7 or newer.
Install the latest version of Flash Player from this link. |
|