Sivu 92 |
matkavinkit Jens Lapidus TEKSTI JOHANNA AATSALO-SALLINEN KUVA MATIAS EDVALL Tukholma uusin silmin Jens Lapidus on ruotsalaisen dekkarikirjallisuuden nouseva tähti. Viime vuonna hänet valittiin myös Ruotsin parhaiten pukeutuneeksi mieheksi. ESIKOISKIRJAILIJA Jens Lapidus tunnetaan myös aivan muissa kuin kirjailijapiireissä, sillä hän on menestynyt puolustusasianajaja ja hän on edustanut lukuisissa oikeudenkäynneissä Ruotsin pahamaineisimpia rikollisia. Jens Lapiduksen ensimmäistä kirjaa Rahalla saa on myyty Ruotsissa käsittämättömät yli 400 000 kappaletta. Juristikirjailija tuntee Tukholman alamaailman, hän on seurannut juristina oikeussaleissa moottoripyöräjengien välienselvittelyjä, etnisiä mafioita ja vankilajengejä. Kirjailijauransa aluksi Lapidus halusi vain kirjoittaa talteen kokemuksiaan. "Sadan sivun jälkeen alkoi tuntua siltä, että tästähän voisi koota kokonaisen romaanin", Jens Lapidus kertoo. Lapiduksen kirjoissa paikat ja tunnelmat vaihtuvat ja intensiteetti on todellista. Poliisin kuulusteluhuoneiden rikollisia piinaava ahdistus tai kadulla vaaniva väkivallan uhka vie lukijan mukanaan. Toisaalta samalla tutuiksi tulevat Tukholman yöelämän luksuspaikat. "Tukholman yöelämässä voi nykyään nähdä, miten rahaa tuhlataan. Paris Hilton -tyylinen pinnallinen ja materialistinen maailman on esillä myös kirjoissani." Lapiduksen mukaan elitistinen iltaelämä on kuin vastaisku perinteiselle ruotsalaiselle nöyryydelle, jonka mukaan rahoilla ei pröystäillä. Syntyperäinen tukholmalainen varttui Grönnot näköalat löytyvät Skinnaviksbergetin puistosta keskeltä Södermalmia. Jos taas haluaa kulkea Peppi Pitkätossun jalanjäljissä, kannattaa vierailla Humlegårdin puistossa, viiden minuutin kävelyn päässä Stureplanin ostosja baarialueelta. "Puistoissa on hyvät leikkimahdollisuudet", Lapidus vinkkaa. Tukholman visiitillä Södermalmin kaupunginosasta löytää oikeastaan kaiken tarpeellisen. "Jos haluaa syödä luksustason ravintolassa, kannattaa tehdä pöytävaraus F12-ravintolaan." Julkkiskokki Melker Andersson herkut on arvioitu Michelinin tähden arvoisiksi. Ruotsalaista kotiruokaa Lapiduksen makuun "Hankin pukuni Hamngatanin Hennes ja Mauritzilta. Siellä on hyvä valikoima nykylinjan mukaisia kapeita pukuja", Lapidus hymyilee. www.f12.se www.sodershjarta.se www.hm.com/se dalin kaupunginosassa ja opiskeli juristiksi Tukholmassa ja Lontoossa. Parhaillaan hän on isyysvapaalla 10-kuukautisen poikansa kanssa. Tukholmassa hän viihtyy nykyisin erityisesti kaupungin monissa puistoissa. Erityisen hielöytyy ravintola Söders Hjärtanista osoitteesta Bellmansgatan 22 B. "Ravintolasta saa lempiruokaani silakkaa ja perunamuusia puolukkahillon, säilykekurkun ja kaalisalaatin kanssa." Ja kukapa hyvän ruuan ystävä ei tietäisi Hötorgshallenin kauppahallia. Valikoimaa leimaa laaja kansainvälisyys. "Mukaan hummusta, salaatteja ja ranskalaisia juustoja", Lapidus suosittelee. Lisää todella kansainvälisiä makuja löytyy Rinkebyn kaupunginosan asema-aukiolta, jonne voi hurauttaa sinisen linjan metrolla. Ja kun kerran Lapidus on valittu viime vuonna Ruotsin parhaiten pukeutuneeksi mieheksi ja Rahalla saa -kirjansa kannessa mies on kuin suoraan Armanin miesten puvuston mainoskuvasta, miehellä on varmasti Tukholmassa joku erityinen ostospaikka. F12. Näkymä Skinnaviksbergetiltä. Richard Ryan/stockholm-visitors-board Åke E:son Lindman Söders Hjärtan 92 BLUE WINGS JOULUKUU 2008
Page 81 Page 82 Page 83 Page 84 Page 85 Page 86 Page 87 Page 88 Page 89 Page 90 Page 91 Page 92 Page 93 Page 94 Page 95 Page 96 Page 97 Page 98 Page 99 Page 100 Page 101 Page 102 Page 103 Page 104 Page 105 Page 106 Page 107 Page 108 Page 109 Page 110 Page 111 Page 112 Page 113 Page 114 Page 115 Page 116 |
|
|
Why do I see this page ?
Your Flash Player is older than version 7 or Javascript is not enabled. What you see is the raw text of the publication.
To read this Digipaper-publication install/update your Flash Player from this link or enable Javascript.
|
 |
For proper operation Digipaper-publication needs Flash Player version 7 or newer.
Install the latest version of Flash Player from this link. |
|