Sivu 112 |
ULOS KAUPUNGISTA Jos liikenteen katku ja kaupungin pöly alkavat vaivata, nokan voi kääntää kohti Pyrohivin kylässä sijaitsevaa kylämuseota. Paikallinen "Seurasaari" esittelee kolmisensataa perinteistä rakennusta eri puolilta maata. Ne ovat peräisin 1500-luvulta tähän päivään. Noin 150 hehtaarin alueelle levittäytyvä museo on varsinkin kesäsunnuntaisin vilkas taideja tapahtumakeskittymä, pikinik-paikka ja markkinatori. Näkemisen arvoinen on myös 169 hehtaarin kokoinen puisto Sofiyivka (www.sofiyivka.org.ua) Cherkassyssa (Uman) parinsadan kilometrin päässä kaupungista etelään. Sen rakensi 1796 kreikkalaissyntyiselle puolisolleen Sofialle syntymäpäivälahjaksi rikas puolalainen teollisuusmagnaatti Stanislav Schensnyi Potockyi. Puisto juhli 200-vuotispäiväänsä 1996. Ja jos niin kauas ei huvita lähteä, Kiovassa on muitakin kauniita puistoja yllin kyllin, esimerkiksi kaksikin kasvitieteellistä puutarhaa, uusi ja vanha. TSHERNOBYL: LOHDUTON VAI LOHDULLINEN? Pelottomat voivat tehdä päivän vierailun myös noin 150 kilometrin päässä olevalle Tshernobylin alueelle. Sinne ei tehdä varsinaisia turistimatkoja, mutta muutaman hengen vierailijaryhmät ovat tervetulleita. Itse lähdimme sinne hiukan epäröiden paikallisen ystävän houkuttelemana ja alueella säteilybiologina vuosia työskennelleen Andrei Arkhipovin opastuksella. Vierailu edellyttää matkanjärjestäjän muutama päivä etukäteen hankkimaa lupaa (lisätietoja esimerkiksi www.newlogic.ua). Matkoja voi myös tiedustella Andrei Arkhipovilta: aarkh@yahoo.com. Vierailu haihdutti tehokkaasti pelkoja. Luonto ja eläimistö suljetulla alueella kukoistavat, ja joukkoon on liittynyt monia harvinaisia lajeja. Hylätty kaupunki on silti lohduton näky, vaikka luonto on jo vallannut senkin. Voimala-alueella työskentelee päivittäin tuhansia ihmisiä, ja uuden suojakuoren rakentaminen tuhoutuneen reaktorin ylle onnettomuuden jälkeen häthätää kyhätyn tilalle on alkamassa. Vierailukeskuksessa kerrotaan, mitä tapahtui. Elämä näyttäisi voittavan; säteilymittari tikittää eri paikoissa erilaisia arvoja, mutta Andrein mukaan ne eivät ole muutamaa poikkeusta, kuten sammaleita, lukuun ottamatta sen korkeampia kuin vaikkapa Etelä-Ruotsissa. Jos käynti paikan päällä ei innosta, hyvän käsityksen kohtalokkaista hetkistä saa myös Khorevoy Lanella sijaitsevasta Tshernobyl-museosta. Finnair lentää Kiovaan yhteistyökumppaninsa kanssa päivittäin. Andrei Arkhipov näyttää hylättyä kylää, jonka kasvillisuus on vallannut täysin. Following Chernobyl in 1986, Prypiat in northern Ukraine became an abandoned city. Valko-Venäjä Venäjä Tshernobyl Ukraina Moldova Kiova Dn epr Odessa Romania Mustameri Lennossa perille! Jetpak on pikakuljetuksiin erikoistunut pohjoismainen yritys. Toimitamme lähetyksesi Suomen ja Skandinavian lisäksi Baltiaan ja lukuisiin muihin Euroopan maihin täsmällisesti ja hämmästyttävän nopeasti. 140 palvelukonttoria, yli 700 www.inyourpocket.com/ukraine/ kuljetusautoa sekä keskimäärin 2500 vuorokautista lentoa takaavat luotettavan city/kyiv.html ja kustannustehokkaan palvelumme. Ota yhteys asiakaspalvelunumeroomme www.inyourpocket.com/static/down0800-02200 ja kerro kuljetustarpeistasi, esitämme Sinulle toimivan ratkaisun. load/downloads_main.html (ajankohtainen, maksuton infokirja netistä, englanniksi) Lisätietoja: Maksuton 24h asiakaspalvelunumero 0800-02200, e-mail: asiakaspalvelu@jetpak.fi, web: www.jetpak.com
Page 81 Page 82 Page 83 Page 84 Page 85 Page 86 Page 87 Page 88 Page 89 Page 90 Page 91 Page 92 Page 93 Page 94 Page 95 Page 96 Page 97 Page 98 Page 99 Page 100 Page 101 Page 102 Page 103 Page 104 Page 105 Page 106 Page 107 Page 108 Page 109 Page 110 Page 111 Page 112 Page 113 Page 114 Page 115 Page 116 |
|
|
Why do I see this page ?
Your Flash Player is older than version 7 or Javascript is not enabled. What you see is the raw text of the publication.
To read this Digipaper-publication install/update your Flash Player from this link or enable Javascript.
|
 |
For proper operation Digipaper-publication needs Flash Player version 7 or newer.
Install the latest version of Flash Player from this link. |
|