Sivu 100 |
Evergladesin ihmeitä FORT LAUDERDALESTA on vain reilun vartin ajomatka Evergladesin kansallispuistoon. Vaikka aluetta ajatellaan suona, se itse asiassa on penkeretön joki, joka kasvaa paikka paikoin umpeen heinästä ja ruoviosta. Joki tunnetaankin lempinimellä "river of grass". Evergladesin kansallispuistossa on alligaattoreita yli miljoona kappaletta. Ikiaikaisiin eläimiin on mahdollista tutustua niiden luontaisessa asuinympäristössä, vedessä ja mättäillä, mikäli matkaaja uskaltautuu pärisevien suokoptereiden kyytiin. Suokopterit ovat isoja veneitä, jotka on varustettu valtavilla moottoreilla. Ne työntävät venettä liidossa hydrokopterin tapaan veden pinnalla ja yläpuolella. Paitsi että suokoptereista lähtee korvia huumaava melu, joka osaltaan on karkottanut alueelta miltei kaikki mustakarhut ja Floridan pantterit, on niiden käyttö erityisen valitettavaa harvinaisille manaateille eli lamantiineille. Jopa neljämetriset delfiinin näköiset kömpelykset, joita joskus myös merilehmiksi kutsutaan, elävät Meksikonlahdella ja Karibianmerellä Floridasta Guyanaan. Osa jokialueesta on ollut rauhoitettu jo vuodesta 1947 lähtien. Pohjois-Amerikan toiseksi suurin kansallispuisto on tutustumisen arvoinen matkakohde. Sen halki kulkee Tamiami Trail, jonka nimi juontaa juurensa reitin alkuja pääpisteistä Miami ja Tampa. Tamiami Trailin varrella on myös mahdollisuus muun muassa alligaattoripainin katsomiseen. Toki Evergladesissa voi myös retkeillä jalkaisin, mutta olitpa miten tahansa liikkeellä, ovat aurinkorasva ja -lasit sekä hyttyssuihke välttämättömiä tarvikkeita alueella vierailijalle. Hyvät kengät ovat myös tarpeen, sillä alueella on käärmeitä, joista osa on myrkyllisiä. Sisäänpääsy puistoon maksaa noin $10 (noin 6,5 ) per auto. Evergladesiin ei ole julkista liikennettä. Auton vuokraus maksaa noin $60 päivä (noin 40 ) Lisätietoja virallisilta kansallispuistojen sivuilta osoitteesta www.nps.gov/ever. www.if.fi Puh. 010 19 15 00 a ny t h i n g h a p p e n s t o Yritysten tarpeet riskienhallinnassa ovat yksilöllisiä. Siksi onkin tärkeää, että ratkaisut luodaan yhdessä asiakkaan ja vakuutusyhtiön kanssa. Kansainvälinen kokemuksemme ja laaja asiantuntemuksemme on auttanut jo yli 90 000 asiakastamme minimoimaan riskejään. Jos jotain kaikesta huolimatta sattuu, autamme asiakkaitamme jatkamaan liiketoimintaansa ilman viiveitä. Lue lisää if.fi tai soita 010 19 15 00.
Page 81 Page 82 Page 83 Page 84 Page 85 Page 86 Page 87 Page 88 Page 89 Page 90 Page 91 Page 92 Page 93 Page 94 Page 95 Page 96 Page 97 Page 98 Page 99 Page 100 Page 101 Page 102 Page 103 Page 104 Page 105 Page 106 Page 107 Page 108 Page 109 Page 110 Page 111 Page 112 Page 113 Page 114 Page 115 Page 116 |
|
|
Why do I see this page ?
Your Flash Player is older than version 7 or Javascript is not enabled. What you see is the raw text of the publication.
To read this Digipaper-publication install/update your Flash Player from this link or enable Javascript.
|
 |
For proper operation Digipaper-publication needs Flash Player version 7 or newer.
Install the latest version of Flash Player from this link. |
|